”Mä tarvin vähän kunnioitusta ihmisarvoa elämään”

Suomea kiertää sekä idealtaan että toteutukseltaan viehättävä valokuvanäyttely Jokaisella on unelma. Kuvissa kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset esiintyvät unelmiensa roolissa: äitinä, presidenttinä, lähihoitajana, johtajana, puuseppänä ja vaikka minä muuna. Kuvista näkee, että kameran takana on ollut ammatti-ihminen. Kuvat on valaistu taitavasti ja mallit näyttävät nauttivan työstään.
Niin, ne mallit. Rooleihinsa täysillä eläytyneet ja panostaneet mallit esitellään etunimellä. On Veijo ja Valtteri, Sanni ja Jenni ja monta muuta. Ainoastaan lähihoitajana unelmissaan työskentelevä Sofia Kulmala esiintyy koko nimellään, sillä hänen virkapukunsa rintamukseen on kiinnitetty nimikyltti.
Samoihin aikoihin maailmalla niittää mainetta punkyhtye nimeltä Pertti Kurikan nimipäivät. Bändin muusikot ovat niin ikään kehitysvammaisia. Kitaraa soittavan nimihenkilön lisäksi Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeeseen kuuluvat laulaja Kari Aalto, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo.
Kun Pertti Kurikan nimipäivät esittää biisin Kallioon, ei jää epäselväksi, mitä miehet ovat vailla:
Mä en haluu asuu missään asuntolassa
Mä en haluu asuu missään laitoksessa
Mä haluan asua Kalliossa
Pommisuojassa rauhassa
Kalliossa on hyvä olla
Töölössä on tyhmää olla
Kalliossa on aina hauskempaa
Ja enemmän paikkoja harrastaa
Mä kaipaan vähän kunnioitusta
tasa-arvoa elämään
Mä tarvin vähän kunnioitusta
ihmisarvoa elämään
Bändin punkeista punkeinta esiintymistä katsoessaan ei voisi kuvitellakaan, että herrat esiteltäisiin maailmalle Perttinä, Karina, Samina ja Tonina. Ei aikuisia miehiä puhutella etunimellä kuin lapsia.
Naistenlehdissä ja juorupalstoilla enemmän tai vähemmän turhat julkkikset ovat Viivejä, Jennejä ja Eija-Riittoja, Reidareita ja Jusseja. Silloin etunimittelyllä korostetaan läheisyyttä: tässähän ollaan kuin yhtä perhettä.
Mutta asiajutuissa ihmisiä puhutellaan etunimellä ja sukunimellä. Tai pelkällä sukunimellä. Helsingin kaupunginjohtajasta ei kirjoiteta Jussina, eikä putkimies Pennasesta Miikana. Suomalaisessa nimijärjestelmässä sukunimi määrittää ihmisen identiteettiä enemmän kuin etunimi, Jennillä ja Kulmalan Jennillä on eroa.
Sääntö ei tunnu pätevän kehitysvammaisiin. Olen nähnyt jopa jutun taidenäyttelystä, jossa yhtään taiteilijaa ei mainittu nimeltä. Ei tarvinne korostaa, keiden näyttelystä oli kyse.
Pitääkö kehitysvammaisen olla punk tullakseen kohdelluksi aikuisena? Myös Jokaisella on unelma -näyttelyn mallit ansaitsisivat tulla esitellyiksi kokonaisena itsenään. Vähän kunnioitusta kaipaa ihan varmasti Isolan Veijokin, tuttu mies vuosikymmenten takaa. Aikuinen ja itselleen sopivalla tavalla ikääntynyt.

Maippi Tapanainen